liikaa ajatuksia yhteen postaukseen..

..Mutta minkäs sille voi, kun kirjoittamista lykkää aina viimeisen asti.

Usein kun ajan tallilta kotiin skootterilla, mun päässä pyörii paljon asioita joista haluaisin tulla kirjoittamaan. Niinkun oon ennenkin sanonut, kirjoittaminen on mulle ihan yleisestikkin (ei vain hevosasioissa) tärkeä juttu ja mä teen sitä paljon. Oon kuitenkin aika armoton itselleni, ja useimmiten mun kirjoitukset ei päädy julkaistaviksi. Joskus ne saattaa sisältää joidenkin makuun liian suoraan sanomista mutta useimmiten en itse vaan oo tyytyväinen siihen mitä oon kirjottanu. En halua että mua ja mun ajatuksia ymmärretään väärin, joten oon tarkka siitä että teksti on just niin kun mä sen oon ajatellut.

Jokainen hevonen on yksilö, ja
jokaista hevosta on myös opittava ratsastaan
yksitellen. 

Alunperin mun ajatus oli tulla kirjottaan mun ajatuksista liittyen mun omaan mielentilaan treenatessa eri hevosten kanssa. Talvella kirjoitin muistaakseni mun tyytymättömyyden tunteesta Pumpulin kanssa. Silloin musta tuntu että sen kanssa kaikki menee huonosti, ja kaipasin varsinkin sileellä menoon "helppoja onnistumisia" välillä muilla hevosilla. (tässä tehtävässä viimeviikolla taas kerran Pommac-poni hoiti tehtävänsä mallikkaasti) Nää ajatuksethan pohjautuu nimenomaan mun ratsastamiseen sileellä. Hyppääminen on mulle sekä Pumpulille se "helppoo ja kivaa" -juttu, joten sen kanssa harvemmin tuleekaan syvällisemmin ajateltua oikeestaan yhtään mitään. Hyppääminenn on meille sitä kun molemmat saa tehä sitä mikä tuntuu helpolta ja mielyttävältä. Vaikka tiedostan että eri hevosten kanssa on eri tavoitteet, pitää mun silti joskus päästä onnistumaan ihan itseni kanssa niin ettei se tyssää hevoseen. Toisaalta, oon ihmisenä sellanen että mä haluan ja tarvitsen haasteita. En oo oikeestaan koskaan tykännytkään ihan perus hevosista ilman mitään tvistiä.

Siinä missä talvella halusin mennä helpoilla ja lähes itsestääntoimivilla ja oikeinpäin kulkevilla hevosilla, niin nyt osaan iloita laukannostoista ja jopa onnistuneista pysähdyksistä. Nyt tilanne on nimittäin kääntynyt osittain päälaelleen. Niinkun oon maininnutkin, oon helmikuusta asti tutustunut mut uuteen liikutusheppaan Versaillesiin. Edelleenkään en aijo sen kummemmin meijän puuhista tänne kirjotella mutta sen sanon, että kyseessä on yks kiehtovimmista ja erikoisimmista hevosista joilla oon koskaan ratsastanu. Versu on ehdottomasti myös haastavin kaikista mun tähänastisista ratsuista. Yli tunnin työskentelyn jälkeen se pätkä, missä hevonen kulkee hyvällä mielellä kantaen itsensä hyvin, on paras palkinto mitä oon varmaan tähänasti koskaan tuntenu. Sillon kun onnistunut laukkaympyrä tuntuu ihan yhtä hyvältä kun seurakisoissa luokan voittaminen, on munmielestä oikeen lajin parissa. 

Tällä hetkellä mulla on kaks toisistaan täysin poikkeavaa hevosta joilla ratsastan, kumpikaan ei todellakaan helpoimmasta päästä. Lisäksi meillä ratsastuskoulunkin tuntihevosista löytyy oikeesti todella kivoja hevosia, joilla mennä. Vaikka oon nyt löytäny taas hyvän asenteen ja motivaation juuri näillä mun "hulivileillä" menoon, täytyy sanoa että kyllä se vaihtelukin tekee tässä lajissa joskus todella hyvää! Välillä kun pääsee oikeen opetusmestarin selkään, niin muistaa taas mitä onkaan 11vuoden aikana oppinut.

 Pumpuli potee tällä hetkellä kaviopaisetta, minkä takia menin viime viikolla koulutunnilla taas Pommac-ponilla. Siinä on kyllä poni joka palkitsee työnteon liikkumisellaan, ja vielä siedettävässä ajassa haha :D Harmi kun ei taaskaan kukaan sattunut kameran kanssa olla paikalla, mutta tärkeintä on että sain taas itselleni yhden ratsastuksellisen onnistumisen, joka kantaa pitkälle asti treenatessa myös ihan niitä perusasioita.